Olen 25-vuotias insinööriopiskelija. Olen opiskellut elämäni aikana kohta 17 vuotta. Käynyt töissä melkein kymmenen vuotta. Mutta teen vieläkin asioita, jotka eivät välttämättä ole aikuistuneen, itsenäisen ihmisen prioriteettilistalla korkealla. En ole esimerkiksi vielä miettinyt vakavasti elämänkumppania, perheen perustamista tai muuta yhtä sitoutumista vaativaa. Osaan kyllä ottaa vastuuta tekemistäni asioista ja haluan korjata virheeni, jos niitä pääsee tapahtumaan. Kenenkään ei pitäisi kärsiä sen vuoksi, että on päättänyt tehdä asioille ympärillään jotain konkreettista, luovalla tai positiivisella tavalla.

Mutta mikäs näin aikuisuutta vaivaa? Pelaan videopelejä. Luen sarjakuvia. Suurella todennäköisyydellä kieltäydyn joskus sosiaalisesta kanssakäynnistä jos tarpeeksi hyvää eskapismia tarjotaan eteen. Tämähän olisi totaalisen turha postaus, jos esimerkiksi koodaisin videopelejä tai piirtäisin sarjakuvia ammatikseni. Kenties seuraava postaukseni on sarjakuvamuodossa. Keskimääräinen videopelaaja on jo keski-ikää lähestyvä miespuolinen henkilö, joten ei tässä mitään hätää vielä ole. Kunhan vaan pysyy pokka kun haluan vaihtaa Pokémoneja Café Mangassa vieraillessani.

Mutta aikuisuus. Kohtaamme nuoria ihmisiä kaupungilla käyttäytymässä mielestään aikuismaisesti eli vetämässä lärvit. Ottavatko he silloin vastuun itsestään ja teoistaan? Jos jotakin pahaa sattuu, todennäköisesti eivät, ja tulee huonolla tuurilla pysyvä trauma. Olkaa nyt hyvä luoja itsenne ja antakaa itsenne olla kuin olette ennenkin olleet ilman paineita ulkomaailman odotuksista. Jos todellakin haluatte olla aikuisia, ottaa vastuuta maailmasta, ympärillänne tapahtuvista asioista ja mahdollisesti muista ihmisolennoista, tehkää niin. Mutta tehkää näin ainoastaan jos kutsumuksenne on käyttäytyä aikuismaisesti. Koska muistakaa, kun lapsi ottaa vastuuta teoistaan ja käyttäytyy muutenkin aikuismaisesti, häntä kehutaan. Aikuinen, jota lapsettaa, tungetaan pakkopaitaan. Vielä briljantti lainaus briljantilta kirjailijalta:

"Critics who treat 'adult' as a term of approval, instead of as a merely descriptive term, cannot be adult themselves. To be concerned about being grown up, to admire the grown up because it is grown up, to blush at the suspicion of being childish; these things are the marks of childhood and adolescence. And in childhood and adolescence they are, in moderation, healthy symptoms. Young things ought to want to grow. But to carry on into middle life or even into early manhood this concern about being adult is a mark of really arrested development. When I was ten, I read fairy tales in secret and would have been ashamed if I had been found doing so. Now that I am fifty I read them openly. When I became a man I put away childish things, including the fear of childishness and the desire to be very grown up."
— C.S. Lewis

Ja näihin tunnelmiin nukkumaan. Inssityö @ 20 sivua. Aikaa vielä ruhtinaalliset pari viikkoa. Kyllä se siitä.